Pian 19 vuotta äitiyttä

tulevana lauantaina lapseni täyttävät huimat 19 vuotta :) Äidin merkitys vuosien karttuessa on vähentynyt jo merkittävästi mutta silloin tällöin äidinkin neuvoja vielä kysellään ja kaivataan. Useimmiten kuitenkin saan kuulla, että olisi parasta pitää nokkansa erossa toisten asioista. En minä mitenkään erityisen utelias ole ja luotan lähes täysin (90%:sti) nuorteni toimiin ja tekemisiin; joskus vain tuntuu, että elämää nähneenä ja siitä oppineena mielelläni neuvoisin, ettei samankaltaisiin sudenkuoppiin nuoreni kompastuisi kuin minä aikoinani.

Pian on alkamassa myös yo-kirjoitusten niin alku- kuin loppurutistuskin. Toinen kirjoittaa viimeiset ainevalintansa, ne vihoviimeiset pakolliset, ja toinen vasta aloittelee urakkaansa jatkaen sitten syksyllä loput. Molemmat ovat suunnitelleet itsenäisesti ainevalintansa, kunhan olen siinä sivussa vähän ihmetellyt ja päivitellyt. Yo-juhlia lienee tulossa meille kuitenkin peräti kahdet! Sitä ennen kouluilla järjestetään vielä monta mieleenpainuvaa ja ainutkertaista hetkeä. Helmikuun alkupuolella ovat potkiaiset ja penkinpainajaiset.

Poikani suunnitteli kavereiden kanssa pukeutuvansa johonkin hassuun pukuun, joka on lapsuudesta tuttu. Nuo teletappipuvut olisi pitänyt tilata ulkomailta, ja ymmärsin, että ovat tyystin loppuneet. Tämä ikäluokka näet lienee juuri se, jonka lapsuudessa teletapit työntyivät massiivisina olohuoneisiin lasten televisio-ohjelmien kautta. Omassa nuoruudessani me emme pukeutuneet erityisiksi hahmoiksi vaan puimme päälle toppavaatteet ja huopatöppöset ja lapaset ja myssyt ja kaulahuivit, ettemme olisi paleltuneet kuorma-auton lavalla auton kierrellessä pitkin kylän raittia.

Nuoret ovat tilanneet kilokaupalla irtokaramelleja, jotta saavat heitellä niitä tienvarsilla seisoville katselijoille. Ja ahneimmat katselijat varustautuvat sateenvarjoilla, jotta saavat kerättyä enimmät makeiset avattuun sateenvarjoon kuin parhaaseenkin haaviin. Ovat ajat ja tavat sitten muuttuneet vuosikymmenten saatossa, mutta äitiys on ja pysyy koko elämän ajan :)

I survived

jep, jep, olen selvinnyt joulusta :) tosin koville otti tälläkin kertaa. Jouluun ladataan aina niin valtavasti kaikenlaisia odotuksia, että kyllä ne odotukset joiltakin osin ihan varmasti pettävät. Ja näinhän omille pienille odotuksille kävikin :(

Mietin otsikkoa kauan. Toinen vaihtoehto olisi ollut "I surrender" - antaudun sosiaalisen median vallankaappaukselle. Olin näet yrittänyt järjestää meidän perheelle vähän erilaista joulun aikaa. Äitini omaishoitajana omat lapset ovat jääneet altavastaajiksi, mikä ajoittain näkyy ja kuuluu kovaa. Sain siis järjestettyä äidin hoitoon viikoksi aatonaatosta eteenpäin. Ajattelin, että meillä olisi lasten kanssa mukavaa yhdessä, nautittaisiin hyvästä ruoasta kiireettä, pelattaisiin perinteisiä lautapelejä ja katsottaisiin yhdessä elokuvia. Aika lailla toisin kävi. Poika istui koneella kuulokkeet korvillaan puolesta päivästä aamuyöhön, välillä toki kävi haukkaamassa pikaisesti ruoan ja häipyi. Murahteli ja kiirehti omiin juttuihinsa. Tytär oli ajoittain ihanasti läsnä ja auttoi keittiötöissä mutta monta kertaa löysin hänet yllättäen näpräämästä kännykkäänsä. Reaaliaikainen seurustelu maailman kanssa kun on "se oma juttu". Siihen väliin on minun fyysisenä olentona vaikea päästä.

Joulun aika osoitti myös taas kerran sen, ketkä ovat oikeita ystäviä ja keiden kanssa kortitellaan vain vanhan pinttyneen tavan vuoksi. Olin tosin kortinkirjoitusrumban aikana yliviivannut jo useammankin nimen ja päättänyt olla lähettämättä sitä pakollista tervehdystä, kun ei muutenkaan vuoden aikana olla oltu tekemisissä. Mitä noita raahaamaan mukana, kun mitään pihahdusta ei muulloinkaan kuulu. Monet ystävyyssuhteet tuntuvat nykyään olevan harmittavan yksipuolisia. Jos ei itse ota/pidä yhteyttä, niin yksin saa näiden suhteiden suhteen kyllä ollakin!! No, uusi vuosihan on aina jonkin uuden alku. Silloin on hyvä siivota elämästä turhakkeet pois. Olen aloittanut siivouksen ja ihmeen hyvältä tuntuu. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu :)