Marraskuun työrupeamat

Marraskuu näyttää joka vuosi täyttyvän erinäisistä työtehtävistä aivan täyteensä. Ja mikäs siinä, kun ei tarvitse puuhastella enää pihassa ja puutarhassa, kun luntakin on maassa jo mukavasti ja pystyy keskittymään sisätöihin. Tosin taitaa käydä niin, että alkavalla viikolla lumet sulavat pois.

Siis töitä riittää, ja juuri niitä mieluisia töitä. Olen siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä töitä, joista nautin. Töihin lähtö ei ole ollut
vastenmielistä tai uuvuttavaa. Joskus tosin olen paneutunut työtehtäviin niin suurella intensiteetillä, että fysiikka on pettänyt ja on pitänyt jäädä sairaslomalle.

Huomisesta alkaen olen lupautunut pitämään italian kielen alkeiskurssia paikallisille lukiolaisille. Olen itse harrastanut italian opiskelua kansalaisopistossa nyt seitsemättä vuotta. Kipinä kieleen ja kulttuuriin syttyi Rooma-Sorrento -kiertomatkalla syyskesällä 2008. En väitä, että vuosien opiskelun jälkeen olisin erityisen taitava mutta sen verran osaan, että pärjään. Oma nuoriso tosin naljailee äidin taitojen rajallisuudesta, mutta en anna sen häiritä. Tytärkin innostui ja käy nyt omassa lukiossaan italian kursseja ja on jo nyt minua paljon, paljon taitavampi.

Loppukuusta olen menossa luennoimaan taide- ja kulttuurihistoriaa sisustusalan opiskelijoille. Sekin on mielekästä ja mielenkiintoista työtä. Opiskelijat ovat jo aikuisia ja tietävät, mitä haluavat. Ovat siis hyvin kiinnostuneita kaikesta siitä, mitä heille kerron ja esittelen - ovat tuntiaktiivisia. Joululoma häämöttää viikolla 52. Yritän pitää muutaman päivän vapaata kertyneistä ylityötunneista, katsotaan kuinka onnistuu. Onneksi joulunpyhät sijoittuvat tänä vuonna niin hyvin, että niistä itsestään kertyy jo viisi päivää vapaata. Loppuvuosi kuulostaa siis kaiken kaikkiaan oikein ihanalta ja talvipäivänseisauskin odottaa tuloaan 22.12. jolloin päivät alkavat taas pidentyä ja maailma valaistua :)

Hämmentävää

Pitkästä, pitkästä aikaa blogin ääressä. Syksy on edennyt jo melkein alkutalveen; eilen poika vaihtoi autoon talvirenkaat, kun sää on viilentynyt ja satoi jopa hiukan lunta. Ihmettelin, mihin se syksy/aika on oikein kadonnut. Olin viime viikon tyttären kanssa reissussa, Kreetalla. Oli hämmentävää todeta, että hänestä on kasvamassa kovaa vauhtia aikuinen nainen, jolla on vankat omat mielipiteet ja näkökulmat asiaan kuin asiaan.

Toki mukava viikko meillä on takana, yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyi, vaikka arkeologiseen museoon ja kaivauksille piti vähän houkutella. Tuntui kuitenkin, että hän oli varsin kiinnostunut näkemästään. Yksi yhteinen miellyttävä projekti oli myös vanhojen ihastuttavien ulko-ovien kuvaaminen mahdollista vuosikalenteria varten. Kiertelimme ympäri Hanian kaupunkia ja tytär kuvasi erilaisia ovia... ja tietysti erivärisiä ja -kokoisia kissoja, jotka ovat koko perheen lempilemmikkejä. Ehkä saan häneltä muutamia kuvia tänne blogiin ilahduttamaan myös niitä harvoja lukijoita, jotka pistäytyvät lukemassa ajatuksiani. Aurinkoa teille kaikille :)

Lomaltapaluuta polkupyöräillen

Olen juuri palaillut pitkältä yhdistetyltä sairas- ja vuosilomalta töihin. Tuntuu jotenkin oudolta istua työpöydän ääressä vajaan kuuden viikon jälkeen... ja vuosiloma senkun jatkuu kahden viikon kuluttua, jolloin suuntaamme perheen kanssa viikoksi Kosille. Kreikka on tämän kesän suunta jo toistamiseen, sillä viikko sitten palailin tyttären kanssa lepolomalta Santorinilta.

Kylläpä loma tulikin oikeasti tarpeeseen, olin jotenkin ihan poikki ja puhki kevään uuvuttavasta aikataulutuksesta niin kotona kuin työmaalla. Lomalla olen levännyt niin kunnolla kuin vain mahdollista. Nukkunut olen myös univajetta pois ja yrittänyt tyhjentää joutavia ajatuksia mielestä. Ystävien tapaaminen valitettavasti on jäänyt vähälle, kaikilla kun tuntuu olevan omat menonsa ja tänä kesänä yllättävää kyllä, myös omat huolensa ja murheensa. Ystävät ovat kuitenkin paljon ajatuksissani :)

Niin, ja tosiaan, polkaisin tänä aamuna töihin pyörällä ensi kertaa tänä kesänä. Löysin samalla uuden, lyhyemmän reitin , jota on jatkossakin mukava käyttää. Aion nimittäin kulkea pyörällä useammin kuin vain tämän kerran. Toiveissa kun on kunnon kohottaminen!!

Aurinkoista(ko) kesää

Kevään vaativa työrupeama verotti hyvinvointiani ja jouduin pariksi viikoksi sairaslomalle. Tosin olin oikeasti niin huonokuntoinen, etten olisi varmasti jaksanut enää päivääkään töissä. Opettelin siis olemaan sairaslomalla, lepäsin ja nukuin päivisin pitkät nokkaunet ja hidastin tahtia ihan siitäkin syystä, etten kerta kaikkiaan jaksanut mitään! Olin ajanut itseni uuvuksiin, johon onneksi oma keho reagoi. Mitkään antibiootit eivät auttaneet, kaipa se oli se lepo, joka sitten lopulta auttoi takaisin elävien kirjoille. Kahden viikon sairasloman jälkeen siirryin luontevasti vuosilomalle kolmeksi viikoksi. Lakiuudistus avitti asiaa niin hienosti, etten menettänyt lomapäiviäni sairastelun ajalta vaan saatoin siirtää loman alkamaan vasta sitten, kun sairaspäivät päättyivät.

Kesän alussa tytär yritti innostaa palaamaan blogin pariin suunnittelemalla uuden bannerin, kun entinen oli kuulemma niin alavireinen ja surullinen. No, minähän olen tunnetusti pessimistien pessimisti, mutta kyllä tämä uusi banneri on tosi ihana. Kiitos tyttärelleni :) Valitsimme siihen yhdessä niitä juttuja, jotka tuovat iloa elämään eli kirjapinot, kasvit, korut ja Italian matkat. Tänä kesänä Italian matkaa ei tule, tuntuu kummalliselta, kun siellä on käyty lomilla viimeiset viisi vuotta peräkkäin. Nyt kohteeksi on vaihtunut Kreikka. Sinne on tiedossa peräti kaksi matkaa, ensin viikko Santorinilla ja sitten toinen viikko Kosilla, niiden välillä muutama viikko töitä. Onneksi nuo matkat on jo talvella varattu, sillä nyt tässä sateessa ja koleudessa monet ostavat "hädissään" matkoja aurinkoon ja lämpöön, ja radiosta juuri aamulla kuulin, että hinnat ovat kohoamassa rajusti lisääntyneen kysynnän vuoksi. Kun matkat varaa ajoissa, saa hyvät alennukset, jopa 150€/matka!

Taustalla pieniä tuoksuherneen alkuja ja edessä sokeriherneitä.

Vas. lehtisalaattirivi, kesk. punainen lehtisalaatti ja oik. kehäkukkarivi.

Vas. tilli, mangoldi, italialainen salaattimix, oik. lehtisalaattirivit.

Kesäkuu meni melkein siis sairastellessa. Jotain pientä tuli kuitenkin tehtyä, hitaasti mutta varmasti. Laitoin kasvihuoneen kuntoon tyttären kanssa. Nyt siellä kukoistaa runkotomaatit, amppelimansikka, amppelitomaatti, useampi rivi sokerihernettä, pensaspapua, kehäkukkia, tilliä, mangoldia, erilaisia salaatteja, tuoksuhernettä sekä persiljaa. Ja lämpöä siellä tuntuu riittävän, aamuisin, kun käyn kastelemassa, niin mittari huitelee 20-30 asteessa. Tuurin kyläkaupalta hankittiin uusi televisio, lopultakin, sanoo nuoriso. Eilen tiistaina suunnattiin Kalajoen loma-asuntomessuille ihastelemaan hiekkasärkkiä ja upeita loma-asuntoja. Elämäni ensimmäinen kerta Kalajoella, merkillinen ja ihastuttava meri-ilmasto ja luonto. Työn puolesta on tullut käytyä myös muutamissa avajaisissa; mukavia ja leppoisia tunnelmatilaisuuksia kaikkinensa. Tällä hetkellä kaikki siis OK.

Kerro jotain mukavaa

Dementoituva äitini pyysi eilen minua kertomaan jotain mukavaa. Pysähdyin miettimään, mitä ihmettä se oikein voisi olla, minä kun olen perusluonteeltani pessimisti, eikä elämässä ole tätä nykyä kovin kummoisia mukavia asioita jaettavaksi. Olen aina väsynyt, kiukkuinen, lyhytpinnainen ja teräväkielinen - hankala tapaus siis.

Huomasin siinä miettiessäni, että nämä blogikirjoituksenikin ovat pelkkää mustaa pessimistin kirjoitusta, valitusta ja surkuttelua. Kuka sellaista jaksaisi lukea, ei sitten kukaan. Seuraan muutamaa blogia työni puolesta, ja niissä kirjoittamisen pohjavire on aina positiivinen ja optimistinen. Lukijoita niillä näyttää riittävän kymmenittäin, jopa sadoittain. Ei sinänsä ihme, lukijat kaipaavat usein omiin ongelmallisiin elämäntilanteisiinsa jotain nostetta, hyvää sanomaa. Nyt on siis otettava itseä niskasta kiinni ja ryhdyttävä ajattelemaan positiivisesti ja samalla kirjoittamaan iloisempia asioita. Sekin, että nyt sataa vettä, on siis parempi kuin että sataisi lunta, sillä kevättä mennään joka tapauksessa jo pitkällä.

Niin, mitä äidilleni kerroin ... kerroin, että vaikka ikkunat ovatkin pesemättä, niin kevätaurinko paistaa ja tuo varmasti kohta lämpöä heräävään luontoon. Josko tämä olisi hyvä alku uudelle taipaleelle?

Valheella on lyhyet jäljet

On se vain niin kummaa, kuinka nuo entisaikojen ihmisten sanonnat pitävät edelleenkin paikkansa. Valheella on lyhyet jäljet. Olen seurannut muutamia blogeja, joiden kirjoittajat ovat tangentoituneet työpaikkani fyysisyyteen. Siis mitä ja mihin - ehkä ihmettelette. Työpaikkani on toiminut muutaman blogin pitäjän kuvauskohteena, mihin toki ovat kysyneet luvan. Paikka kun on kovin kuvauksellinen, lähes ainoa laatuaan tällä seutukunnalla. Mutta että kuitenkin ... tilaisuus tekee varkaan. Ja tällä en tarkoita konkreettista varkautta vaan sitä, että tilaisuus antaa "mahdollisuuden muotoilla totuutta toisin". Harmittaa ja ärsyttää. Olen niin uskonut ihmisten oikeamielisyyteen ja rehellisyyteen. Itse elän niin, että omatuntoni on puhdas. Elämäni kaapeista ei löydy luurankoja, ei mitään hävettävää eikä peiteltävää. Olen elänyt niinkuin olen opettanut. Olen lapsenuskoisesti luottanut myös seuraamieni blogien aitouteen ja kirjoittajien rehellisyyteen, nyt on mietittävä asiat uusiksi. Että se siitä sitten!!

Solmussa - edelleen

Elämä on edelleen ihan solmussa enkä nää tilanteesta ulospääsyä. Töissä mättää ja kotona arjen ongelmat tuntuvat kaatuvan päälle. Olen aina ollut vahva tai ainakin yrittänyt olla. Nyt se vahvuus on murenemassa ja väsymys painaa maahan. Vahvuuden lisäksi olen mielestäni ollut myös innovatiivinen, luova ja rohkea. Olenko tullut nyt murrosvaiheeseen? Olenko ajanut itseni siihen pisteeseen, että ainoa tie on muuttaa suuntaa ja etsiä jotain uutta. Tiedän, että muutokset vievät aikaa ja energiaa mutta ne tuovat elämään myös uutta merkitystä. Siis hitaasti mutta varmasti kohti uusia tuulia. Kyllä tästä varmasti vielä jotain hyvää seuraa... :)

Thank God for stomach flu

Pitkittyneen ja melko rajun vatsataudin invalidisoimana olen kiireettä voinut tuumailla tulevaisuutta. Työvuosia olisi jäljellä vielä kymmenisen, ja mieli kaipaisi jotain muuta uutta. Kuinka innolla tulinkaan nykyiseen työhöni, koulutustani täydellisesti vastaavaan, viitisen vuotta sitten, mutta nyt on ruvennut mietityttämään. Työssä pitäisi pystyä suunnittelemaan toimintaa pitkälle tulevaisuuteen,
mutta nykyisin meille suodaan tieto jatkosta muutaman kuukauden tarkkuudella. Huhut vellovat ympärillä jatkuvasti, eikä mitenkään voi tietää, mitä oikeasti tuleman pitää.

Voisiko tällainen +viisikymppinen vielä löytää uuden uran tai mission, joka kantaisi eläkepäiviin saakka? Nyt tuntuu takki aivan tyhjältä kuin olisi putoamassa onttoon reikään, jossa ei ole pohjaa ollenkaan. Kuinka kadehdinkaan niita uskalikkoja, jotka menevät eteenpäin suoraviivaisesti kohti unelmaansa. Ja jatkavat sitkeästi kohti unelmaansa, vaikka väliin mahtuisikin mutkia matkaan.

Thank God for last moments

On se vaan niin kummaa, että jos viime hetkiä ei olisi olemassa, moni asia jäisi tekemättä. Lauantaina viimeistelin tyttären vanhojen tanssin pukua, äitini 1950-luvulla Lontoosta hankkimaa käsinommeltua mustaa tylliunelmaa. Helmaa piti lyhentää, hihoja korjailla ja kiinnittää uudelleen ja kolme tyllikerrosta tärkätä ja silittää. Siinäpä meinasi mennä tämän äidin viimeisetkin hermon riekaleet!! Mutta lopussa kiitos seisoo eli valmista tuli, ja mekko matkasi tyttären mukana sunnuntai-iltana Helsinkiin.

Olin aikoinaan itse unelmoinut mekon käyttämisestä jossakin juhlavassa tilaisuudessa, mutta
tilaisuuksia ei vaan ilmaantunut, ja iän myötä keskivartalo on sen verran paisunut, ettei mekko enää mitenkään mahtuisi päälle. Ihana kuitenkin, että tytär kelpuutti mekon ja taitaa tykätäkin siitä aika lailla. Toivon saavani järjestettyä työ- ja kotikuviot siihen malliin, että pääsen näkemään tyttären tanssimisen ihan "livenä". Jääneekö sekin viime hetkeen?

Thank God Christmas is over

lueskelin näinä pyhinä vanhoja päiväkirjamerkintöjä ja huomasin vuosien takaa merkinnän, kuinka vihasinkaan joulua. Sama tunne iski tänäkin vuonna, joulumieli ei vallannut mieltä, vaikka kuinka yritin. Lienen toivoton tapaus. Odotankin jo arkea ja paluuta normaaliin päiväjärjestykseen.

Joulu teettää valtavasti työtä, niin etukäteisesti kuin jälkeenpäinkin. On pitänyt tyhjentää ja puhdistaa kymmeniä kattiloita ja pannuja ja kulhoja, tiskiä on ollut uskomaton määrä odottamassa päivittäin. Nyt lopultakin jääkaappi alkaa näyttää sisällöltään tavalliselta jääkaapilta. Poissa ovat rosolliainekset, sillit, lohet, laatikot ja kinkun rippeet. Vielä olisi saatava joululahjapaperikaaos ruotuun. Olen vuosia kerännyt papereita talteen kaiken varalta, nyt taitaa tulla stoppi siihenkin. Joulukukka-asetelmat alkavat olla myös ohieläneitä, niissä on selvittäminen niissäkin. Ja kukahan syö viimeiset suklaarasiat tyhjäksi?? Monenlaista olisi nyt tarjolla! Onneksi lahjavyöry oli varsin maltillinen tänä vuonna, vain muutama tuiki tarpeellinen tavara olemassa olevaan tavarataivaaseen lisää!

Kaikesta huolimatta joulu toi tullessaan tarvittavaa lepoa ja hiljaisuutta, aikaa vain olla tyttären kanssa ja ihmetellä tätä ihmeellistä elämää. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt pieneksi hetkeksi. Se, jos mikä oli parasta tällä kertaa.